perjantai 24. maaliskuuta 2017

Matka oli erittäin onnistunut ja oiva alku yhteistyölle.
 Elchen kaupunki ja oppilaitos ovat mainiot kumppanit kansainväliseen yhteistyöhön!
Molemmilla osapuolilla on varmasti halukkuutta lähteä toteuttamaan opiskelijavaihtoa sekä kehittämään tietotaitoa luonnonkosmetiikan parissa. Kenties kyseeseen voisi tulla opettajavaihtoakin? Asunin osaaminen luonnonkosmetiikan valmistuksesta antaisi paljon myös KSAOlle.
Uutena työvälineenä tutustuimme opettajan sähköiseen päiväkirjaan, iDoseo:oon. Vaikutti erittäin hyvältä työkalulta, tuohon haluamme tutustua enemmän!
Näin soivat kellot välitunnille 

Kotiinpaluu päivät 23-24.3.
Torstai aamuna pakkasimme laukkumme ja uloskirjauduimme hotellista. Menimme hetkeksi paikalliseen kauppakeskukseen josta jatkoimme matkaa lentokentälle. Perillä selvisi että lentomme Alicantesta Osloon olisi tunnin myöhässä. Lopulta lento olikin viisi tuntia myöhässä. Norwegian lupasi lennättää meidät Oslosta Helsinkiin vuorokautta myöhemmin. Onneksi saimme apuja KSAOlta ja lennot Finnairilla perjantai aamuksi. Ehdimme painaa päät tyynyyn Oslon lentokenttähotellilla muutamaksi tunniksi.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Viimeinen päivä starttasi opiskelijoiden ryhmätöiden esittelyllä. He olivat valmistaneet esitelmät englanniksi. Aiheena jälleen erilaisten tuotteiden valmistus luonnonmukaisilla ainesosilla, kuten  selluliittiöljy kanelilla. Mielenkiintoista!
Kaisa pääsi analysoitavaksi värianalyysissa, tuloksena viileä talvi.
Loppupäivästä seurasimme saippuan sekä huulirasvan valmistusta. Täällä tehdään paljon tuotteita itse. Oli hienoa nähdä miten helposti erilaisista raaka-aineista saadaan valmistettua kosmetiikkaa.

Tapasimme päivän päätteeksi vielä rehtorin joka ilmaisi halukkuutensa yhteistyön jatkuvuuteen ja mahdolliseen opiskelijavaihtoon. Hän toivotti meidät opettajat uudelleen tervetulleiksi.
Mielestämme paikka sopii erinomaisesti opiskelijavaihtoon.

Illalla veimme opettajat syömään kiitokseksi kuluneista päivistä sekä vieraanvaraisuudesta. 

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Päivämme alkoi hiusalan opiskelijoiden manicure harjoittelulla, pääsimme kaikki kolme heidän malleiksensa. Tutustuimme koulun omaan kirjastoon jossa oli opiskelijoiden esitelmiä heille läheisistä naisista, esitelmät liittyivät kampanjaan naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

Iltapäivällä meille esiteltiin koulun omaa puutarhaa jota alan opiskelijat hoitavat. Tapasimme koulun rehtorin ja keskustelimme tulevaisuuden mahdollisesta opiskelijavaihdosta.


Loppu päivästä tutustuimme hotellia vastapäätä olevaan Huerto del cura:n, se on UNESCON maailmaperintökohteeksi julistettu Euroopan suurin palmumetsä.






maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tänään olimme I.E.S La Torreta koululla. Seurasimme hiusalan opiskelijoiden tunteja ja tutustuimme kouluun sekä henkilökuntaan.
Aamupäivällä saimme kuulla mielenkiintoisen esitelmän täistä englanniksi. Iltapäivällä seurasimme luonnonkosmetiikan valmistusta.


Saavuimme Alicanteen jossa meitä odotti kolleegamme Asun miehensä kanssa. Hotellille kirjautumisen jälkeen ilta kului kaupungin tunnelmasta nauttien tapasten äärellä. Keskustelimme mm. maidemme koulutusjärjestelmien eroavaisuudesta.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tässä blogissa kerromme matkasta Elcheen. Tarkoituksena luoda yhteistyötä paikallisen koulun kanssa sekä tutustua luonnonkosmetiikan tekemiseen hius- ja kauneudenhoitoalan näkökulmasta.

Elche on kaupunki Espanjassa Valencian Baix Vinalopon comarcassa lähellä Välimerta. Matkaa Alicanten kaupunkiin on 23kilometriä.